torstaina, huhtikuuta 26, 2007

Liedon Pallo jatkoon Suomen Cupissa

Liedon Pallo sai arvonnassa vastaansa Uudenmaan kolmosdivisioonaan nousseen FC Lohjan.
Ottelu alkoi Liedon lievällä hallinnalla, vastustajan tutustuessa Viertolan keinonurmeen. Ote
siirtyi kuitenkin vastustajalle ja Lieto jatkoi peliesitystään siihen mihin Rusko pelissä jäätiin eli luokattomaan suoritukseen. Lohja teki ensimmäisen maalin ottelun 15´ kun vanttera kärkimies puski komean vaparin päätteeksi 0-1. Ottelu näytti ratkenneen 30`minuutilla kun Liedon kapteeni Kesäläinen teki ääliömäisen virheen ja rikkoi vastustajan pelaajaa rangaistusalueella, jonka seurauksena vastustaja sai rangaistuspotkun. Ottelu oli lukemissa 0-2. Toisen puoliajan alkupainostuksen jälkeen Lieto heräsi vihdoin Cup tunnelmaan. Ottelun 72´ Teemu Laine antoi epäonnistuneen kulman ja pallo pomppi Lohjan pilkun kohdalla josta Rezgar Ramazani pääsi kuin varkain iskemään kavennusosuman 1-2. Maalista kului vajaat kymmenen minuuttia ja taas tuli Liedon kulma, joka toisti edellistä, sillä erotuksella, että tällä kertaa maalintekijänä oli Joonas Prami. Lieto oli varsinaisen peliajan lopussa vielä, Peter Mettälän toimesta, mennä ottelussa johtoon, mutta aina ei kaikki mene sisään. Ottelun ratkaisu nähtiin jatkoajalla pelin 114´ kun Liedon rajaheiton seurauksena Janne Mäkiö heitti nopean rajaheiton alaspäin Kesäläiselle ja tämä keskitti komean keskityksen suoraan takatolpalla seisseelle Rezgalle. Kaunis pusku taka-alakulmaan ja peli oli Liedolle 3-2. Hieno nousu koko joukkueelta ja tästä on hyvä jatkaa Cup –taivalta eteenpäin. Mainittakoon vielä, että Liedolla jäi viisi pelaajaa nimeämättä kokoonpanoon runsauden pulan takia.

Liedon seuraavan Cup mittelö pelataan 5-25.5 välisenä aikana ja tuleva vastustaja on otteluparista Stars (Lahti 3-div.) - NoPS (Nokian Pallo Seura 3-div.). City - NoPS ottelu pelataan 2.5 Lahden kisapuiston tekonurmella. Liedon seuraava Cup -ottelu pelataan Liedossa, myöhemmin ilmoitettuna ajankohtajana, koska alemman sarjatason joukkue saa kotiedun.

-JJ-