tiistaina, heinäkuuta 25, 2006

Lieto 3-0 voittoon

Lieto voitti 3-0 ottelun Turun Weikkoja vastaan.
Parhaalla tahdollakaan ei voi sanoa, että valmistautuminen peliin sujui normaalisti. Tunnelma kotiluolan tarvikevarastossa oli synkän apea; 10 pelaajaa paikalla, ulkona lämmintä + 26 ast. Nopean tilannekatsauksen jälkeen ei jäänyt pelaajia kutsuttaviksi. Siinä sitten sorvi käyntiin ja pelaajia metsästämään. Kessu ehdotti Hagelbergiä, joka lähti jelppimään ensimmäisellä puhelinsoitolla. Kari soitti Jannelle, joka heitti naularepun nurkkaan ja lähti rakennuksiltaan tulemaan kentälle. Vielä iloinen yllätys, kun Tommi ilmoitti, että ottaa (sai) töistä kahden tunnin puntikset. Pitkä kertomus, mutta tämä kaikki riitti siihen, että kentälle lähdettiin pelaamaan eikä surkuttelemaan.
Itse pelistä:
Meillä oli 6-0 kotivoitto TuWelta keväällä, mutta TuWe on napsinut pisteitä 14 kevätkierrokselta, joten mistään läpihuutopelistä ei suinkaan ollut kyse. Lähdimme nöyrällä, mutta päättäväisellä asenteella sekä rennolla rytmillä liikkeelle. Ikiliikkuja Kessu keskustan pohjalla pelaa uhrautuvasti
ja suht. liikkuvaa peliä, mikä osin mahdollisti Karin ja Pasin ottamaan vähän ylempää kiinni. Terrierri Riku oli oivassa pelivireessä. Liekö sapatti jo ohi. Jalat nousi kevyesti ja katkot poikkeuksetta onnistui. Joksu pelasi totutusti vuorenvarmasti topparintonttinsa. Hagelbergin Timppa aloitti oikeana pakkina, enkä voi kuin ihastella kylmän viileitä otteita kovassa helteessä. Kossu pelasi unelmapaikassaan keskuskentän vasemmassa laidassa, nyt onnistui illan kaunein harhautus, josta noin 34 henkinen katsomo antoi raikuvat aplodit. Hyvä peli Jussilta. Pasi pelasi Karin kanssa keskellä ja eliminoivat TuWen jotenkin kesyt yritykset rakentaa peliä eteenpäin.
Vaihtomiehiä kun oli, niin tehtiin 30 min. jälkeen taktinen vaihto ja Tommi tuli Pasin tilalle.

Liedon peli oli jonkin verran suoraviivaisempaa ja hyökkäysvoittoisempaa, mikä näkyi ensi kerran Retzgan sylkiessä 0-1, kun oli pelattu 21 min. Positiivinen peli myös Teemulta, joka jaksoi katkoa, liikkua ja syötellä. 0-2 tilanne syntyi Teemun loistavasta syötöstä, juostuaan ensin kaksi tuwelaista kulmalipulle, tarkasti Retzgan lapikkaaseen, peliä pelattu 34 min. Ari teki muutaman hyvän pystyjuoksun ja kaksi oivallista vetoa, mutta tällä kertaa ilman tulosta. Tauolle mentiin Liedon kahden maalin johdossa.
Toinen puoliaika lähti siitä mihin ensimmäinen jäi. Sinkillä ei pelissä juuri kinttaat kuluneet, mutta vedet kyllä. Keskitykset Sinkki pantterimaisesti koppasi. Seitsemän minuutin pelin jälkeen Kessu jäntevillä jaloillaan runnoi itsensä vastustajan maalille, istahti välillä huilaamaan ja jatkoi taiturointiaan syöttäen ilmeisesti sisäreidellään ruuhkaan Karille, joka sitten sorkkasi pallon verkkoon.
Onnistuneet syötöt, ennen kaikkea alakerran hyvä yhteistyö ja varmuus takasi sen, ettei kuparinen rikkoutunut. Vanha Jannekin pääsi vielä loppuminuuteilla kentälle: yksi riisto, yksi syöttö, kertaa nurin. Joten ”kaikki pelaa” toteutui pelissä. Kaiken kaikkiaan hyvä alku syyskaudelle !

TU